Meistä

Miia Kaasinen

Miia Kaasinen on kasvatustieteen tohtori, kouluttaja, tutkija ja KILO työhyvinvointia -mallin kehittäjä. Hän lähestyy haastaviakin aiheita rennolla, mutta asiantuntevalla otteella houkutellen osallistujat mukaan vuorovaikutukseen ja oppimiseen. 

Työhyvinvoinnin johtamisen asiantuntijana Miia tarkastelee yksilön ja työyhteisön hyvinvointia moninäkökulmaisesti ja tieteellisesti perustellen. Hänen erityisosaamisensa ammatillisen vuorovaikutuksen saralla luo edellytykset aidolle kohtaamiselle ja työyhteisön kehittämiselle. 

Miian koulutusteemoja ovat muun muassa asiantuntijuuden ja johtajuuden rakentaminen, työyhteisötaidot, haastavat kohtaamiset sekä oman ja henkilöstön työhyvinvoinnin johtaminen. 

Ulriika Huima

Ulriika Huima, kasvatustieteen ja teologian maisteri, haluaa ratkaisukeskeisenä valmentajana sekä työnohjaajana auttaa yhteisöjä vahvistamaan hyvää. Valmennusten lähtökohtana on vahvuusperustainen ja inhimillinen johtajuus.

Ulriikalla on vankka kokemus asiantuntijayhteisöjen johtamisesta. Hänen osaamisensa työyhteisötaidoissa, vahvuusperustaisessa johtamisessa ja arvojohtajuudessa luo vahvan perustan hänen työlleen kouluttajana ja työnohjaajana.

Ulriikan keskeisiä teemoja ovat muun muassa kannustava johtajuus, yhteisöllisyys sekä mahdollisuuksien näkeminen. Pienetkin askeleet toivottuun suuntaan voivat tuoda merkittävän muutoksen.

TARINAMME

Kaikki alkoi siitä oivalluksesta, että työyhteisö ja yhdessä tekeminen ovat aina olleet meille keskeisiä voimavaroja. Uskomme vahvasti, että hyvinvoiva työyhteisö ei synny sattumalta – se vaatii inhimillistä ja kohtaavaa johtamisotetta, jossa ihmisyys on kaiken keskiössä. Matkamme alkoi yhteisestä visiosta: halusta yhdistää tutkimustieto vuosien kokemukseemme ja asiantuntemukseemme. Meillä oli palava halu kehittää, innovoida ja etsiä ratkaisuja työn merkityksellisyyden, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin rakentamiseen.  Ajattelemme isosti, ratkaisukeskeisesti ja mahdollisuuksia etsien. Uskomme, että pienikin muutos oikeaan suuntaan on arvokkaampi kuin paikallaan pysyminen – ja aina voi palata takaisin, jos tarve vaatii. Yrityksemme perustaminen oli meille paitsi ammatillinen askel, myös seikkailu, joka kumpusi ilosta ja halusta luoda jotain merkityksellistä. Haluamme olla mukana rakentamassa parempaa työelämää, jossa ihmiset voivat hyvin ja sitoutuvat työhönsä – koska hyvinvoiva työyhteisö on samalla myös tuottava työyhteisö.

tutustu

Koulutukset ja valmennukset

Scroll to Top